Induktiiviset anturit

Induktiivinen anturi muodostaa tunnistuspintansa eteen suurtaajuisen sähkömagneettisen kentän. Kun metalli tulee kenttään, siihen syntyy pyörrevirtoja, jotka vaimentavat oskillaattoria, ja elektroniikka vaihtaa lähdön tilaa. Koska vain metalli vaikuttaa kenttään, anturi ei reagoi muoviin, puuhun tai nesteisiin, ja se toimii koskettamatta ja kulumatta.

Valitse lähtö logiikan tulokortin mukaan. PNP kytkee positiivisen syötön ja on Euroopassa vakio, kun taas NPN kytkee 0 V:iin ja on yleinen aasialaisissa koneissa. 3-johdinanturissa syöttö ja signaali kulkevat omissa johtimissaan, kun taas kaksijohtiminen anturi kytketään sarjaan kuorman kanssa kuten mekaaninen kytkin. NO tai NC määrää, onko lähtö päällä vai pois metallin ollessa edessä.

Induktiivinen anturi tunnistaa vain metallin, kun taas kapasitiivinen anturi reagoi lähes kaikkiin materiaaleihin, myös muoviin, lasiin, nesteisiin ja rakeisiin. Induktiivinen anturi on siksi varma valinta metalliosille, nokille ja hammaspyörille, eikä lika tai vesi tunnistuspinnalla aiheuta virheellisiä signaaleja. Kapasitiivisia antureita käytetään yleensä pinnankorkeuden tunnistukseen säiliön seinämän läpi.

Tunnistusetäisyys kasvaa halkaisijan mukana: tyypillisesti 1,5–2 mm M8:lla, 2–4 mm M12:lla, 5–8 mm M18:lla ja 10–15 mm M30:llä upotettuna, ja enemmän ei-upotettavilla malleilla. Nimellisetäisyys koskee terästä; alumiini ja kupari yleensä lyhentävät sitä. Käytännön toimintaetäisyydeksi kannattaa laskea noin 80 % nimellisestä.